REHDISTI. TÄYSILLÄ.

REHDISTI.
TÄYSILLÄ.

Judo on maailman suosituin kamppailulaji ja urheilulajina suositumpi kuin esimerkiksi murtomaahiihto, mäkihyppy tai purjehdus. Suomesta ei ole kuitenkaan noussut judokaa aikuisten arvokisamitalistiksi 90-luvun alun jälkeen ja Eetu Ihanamäki tietää tämän. Tietysti tietää, sillä hän haluaa löytää nimensä tulevaisuudessa judon maailmantähtien joukossa.

Judolupaus Eetu Ihanamäki – Tähtäimessäni judon kansainvälinen kärki

Judo on kontaktilaji, ja ollakseen paras, judoka tarvitsee kovia kontakteja. Judokan tekniikka kehittyy ylivertaisesti eniten, kun hän pääsee harjoitusotteluissa kohtaamaan itseään kovempia vastustajia. Tällaisia ei minulla Suomessa juurikaan enää ole. Ja ne muutamat ovat ottelutyyleiltään liian tuttuja, jotta ne koulisivat minua ottelijana riittävästi. Siksi minun pitää päästä maailmalle kehittymään.

Judo on se, mitä teen aina täysillä. Olen oikeanpuoleinen ottelija ja vahvuuteni on hyvä kestävyys. Otteluissa pyrin aina laittamaan kaiken peliin, jokaisesta otteesta kamppailen täysillä. Kansainvälinen judon harjoittelukulttuuri on kova, siellä vaaditaan kestävyyttä. Tämä sopii tyyliselleni, kurinalaiselle ja tiukalle judokalle hyvin. Ihmisenä olenkin sitten rennon huoleton ja huumoriakin löytyy.

Saavutukset

Tule mukaan matkalleni kohti judon kansainvälistä kärkeä
– näin olen pärjännyt tähän mennessä

saavutukset

Tule mukaan matkalleni kohti judon kansainvälistä kärkeä
– näin olen pärjännyt tähän mennessä

SM-kisat

Aikuisten Suomenmestari 2022

Judon alle 21-vuotiaiden
Suomenmestari 2020 & 2021

Pohjoismaiden
mestaruuskilpailut

Alle 21-vuotiaat, 3. sija 2019

Alle 18-vuotiaat, 2. sija 2018

EM kisat ja eurooppa cup

Aikuisten European Cup Sveitsi 1. sija 2022

U21 EM-kisat 5. sija 2021

U21 European Cup Praha 5. sija 2021

U21 European Cup Italia 5. sija 2021

Judokalenteri

Leiri TANSKA

21. – 22.2.23 Kansainvälinen leiri

SM KILPAILUT

4.3.23 SM-Kilpailut Ideapark

LEIRI JAPANI

6.3 – 24.3.23 Kansainvälinen leiri

KALENTERI PÄIVITTYY

Minun tarinani

9-vuotiaana aloitettu judoharrastus imaisi minut mukaansa jo heti alussa ja intohimoinen paneutuminen harrastukseen on tuottanut myös tulosta. Olen alle 21-vuotiaiden judon Suomen mestari ja Euroopan 5. paras. Menestys on tarkoittanut valtavaa määrää treenejä, leirejä, harjoitusotteluita ja kisoja. Kieltäytymistä kavereiden peli-illoista, sitoutumista vaativaan treeniohjelmaan, terveelliseen ruokavalioon ja säännölliseen elämänrytmiin.

Team Eetu

Nokian Judo ry - oma seura

Nokialla on hyvä maine judokojen kasvattajana ja valmentajana aina huipulle saakka. Seurassa ketään ei kiusata ja kaikkia jeesataan, säännöt on selvät. Harjoittelua tehdään kurinalaisesti. Nokian Judo on kilpaurheiluseura, koska kilpaileminen eli Shiai on judon ydin ja siihen myös henkinen kasvu judossa suurelta osin perustuu. Nokian Judossa olen oppinut tähtäämään voittoihin ja voittamaan, mutta myös häviämään ja oppimaan niistä.

Otto Favén - valmentaja vailla vertaa

Ilman Ottoa en olisi urallani tässä, missä nyt olen. Otto Favén on VAT-ammattivalmentaja. Lisäksi Otto on toiminut Judoliiton vt. Valmennuspäällikkönä ja nuorten Olympiavalmentajana.

Olen paljosta kiitollinen Otolle!

Suomen judoliitto ry

Suomen Judoliitto ry:llä on yhteensä 120 jäsenseuraa. Henkilöjäseniä liitossa ei ole, vaan judon harrastajat liittyvät Judoliittoon oman seuransa jäsenyytensä kautta, kuten minä Nokian Judo ry:n kautta. Jos haluat lajista lisätietoja tai etsiä esimerkiksi judon lähimmän harjoituspaikan, on Judoliitto oikea osoite.

www.judo.fi

Tuija Ihanamäki - äiti ja manageri

Perheen tuki on todella tärkeää ja äiti toimiikin managerinani. Kun haluat lähteä tukemaan minua, kannattaa olla yhteydessä häneen:

Tuija Ihanamäki
tuija.ihanamaki@outlook.com
Puh. 040 506 2024

Markkinointitiimi

Visuaalinen suunnittelu: Tatu Grek
Sisällöntuotanto: Mari Kurkinen
Tekninen toteutus: Tuomas Viikeri